Viherpeukaloa etsimässä

Rakastan orkideoja. Niitä on ollut useampi, ja olen saanut kaikki tavalla tai toisella tapettua. 🙁

Nyt meillä on niitä kaksi, isompi ja pienempi. Ne kukkivat silloin alussa aikansa, sitten kuihduttivat kukkavarret ja jatkoivat vaan juurien kasvattamista. Kerran vaihdoin niille uuden kasvualustan, mutta juuret olivat niin isot (vaikka kaikki huonot olin leikannut pois), ettei ne mahtuneet nätisti niihin omiin muovikippoihinsa ja olivat ihan vinossa ja ärsytti.

Pari-kolme kuukautta sitten päätin vaihtaa niille kasvualustan uudestaan. Lehdet olivat alkaneet nahistua ja kellastua. Ei muuta kuin orkut pois ruukuista, mullan (=kasvualustan eli sen kaarnasekoitehässäkän) irroitus juurista ja orkut uimaan veteen. Painuin varastoon hakemaan uutta multaa, mutta ei, sitä ei ollut missään! 😮

Koska multaa ei löytynyt, jäivät orkut tiskipöydälle odottamaan uutta kotiaan. Välillä laitoin ne yöksi/päiväksi uimaan ja nostin taas kuivalle maalle. Kaupassa koitin aina katsella löytyisikö, mutta eipä löytynyt ei. Siksi ne olikin siis useamman kuukauden siinä tiskipöydän reunalla haukkaamassa happea. 😀

Yhtenä päivänä sitten huomasin, että isompi orkku on alkanut puskemaan uutta lehtä! Olin ihan että vau! Ne ei kuolleetkaan mun kovakouraiseen käsittelyyn vaan ilmeisesti ainakin toinen tykkäsi. 😀

Tästä riemastuneena lähdin Tokmannille ostamaan uudet ruukut ja sitä multaa. Ruukut löytyi, multa ei. Kiersin kaikki marketit tästä kylästä ja kirosin ettei yhtä hemmetin orkideamultasäkkiä löydy. Nuutuneena laahustin lopuksi Halpa-Halliin, siellä kun on se iso pihatarvike-osasto. PAH! Ei sielläkään! Kiroten kiersin koko kaupan ja jostain ihan epäloogisesta paikasta sitten löysin  sitä multaa! Ei muuta ko kassalle ja kotiin.

Seuraavana päivänä sitten uitin orkideat, siivosin huonot juuret pois ja istutin ne uusiin ruukkuihinsa. Vähän jännitti, koska ne olivat nyt ilman niitä muovisia omia ruukkujaan, eli veteen dippaamiset saisivat jäädä ja kastelu hoituisi perinteisellä tavalla. Mutta ajattelin että syteen tai saveen, perhana soikoon!

Nyt ne ovat olleet ruukuissaan lähes kaksi viikkoa. Ja se pikku lehdenalku on kasvanut! En sittenkään tappanut niitä (vaikka tuntuu että yritys oli välillä kova 😀 ) Jes!

Seuraava tavoite: saada nuo kasvattamaan uudet kukkavarret ja kukkimaan. En kyllä tiedä miten sen taikatempun teen…

Uutisia!

Vähän ennen viittä ei ollut kuulunut mitään siitä tilitoimiston pomosta, joten soitin hänelle päin.

Varattu.

Hetken päästä koitin uudestaan…

Varattu.

Soittelin yhteensä kuusi kertaa, joka kerralla varattu. Alkoi jo usko loppumaan, kunnes yhtäkkiä puhelin soi!

Sieltähän se pomo VIHDOIN soitteli, ja kierrellen ja kaarrellen sai lopulta sanotuksi, että mahdollisesti voin hyvinkin päästä sinne. Huomenna tulee varmistus. Mua vähän nolotti kun olin häntä pommittanut soitoillani, selitin että olen vähän kärsimätön, mutta onneksi hän suhtautui siihen huumorilla. Naurahti ja totesi että ei ihmettele ollenkaan. 🙂

Pyysi myös soittamaan huomenna jos ei hänestä kuulu. 😉 Eli vielä ainakin yksi päivä piinallista odotusta puhelin kädessä. Mutta kyllä mä haluan nyt uskoa että mä pääsen sinne.

Jos et sä soita…

Perkele.

Puhelin on vingahtanut tänään yhden ainoan kerran, ja sekin oli vakuutusmyyjä. Se tilitoimiston pomo taas EI ole soittanut lupauksestaan huolimatta. Onhan tässä toki vielä vuorokautta jäljellä, mutta jotenkin kuvittelin että soittaisi virka-aikana. Ja nyt mä olen jo menettänyt toivoni, kai se olisi jos soittanut, jos mä olisin päässyt sinne…? 🙁
Ihan tyhmää ja mälsää ja ärsyttää.

***

Olin tänään siellä enkun keskusteluarvioinnissa, eli mun piti keskustella opettajan kanssa englanniksi. Se meni hyvin, mä en tosin hermoillut sitä yhtään (mikä on aika outoa). Lopuksi multa kysyttiin, että minkä arvosanan antaisin itselleni koko kurssista (johon sisältyi siis läjä tehtäviä kotona tehtäväksi ja jotka palautin jo viime viikolla sekä tämä keskustelu). Sanoin että nää on aina vaikeita, kun pitää itseään arvioida, mutta tovin mietittyäni sanoin että antaisin itselleni kolmosen.

Meillähän siis arvostelu on 1-3 ja kolmonen on kiitettävä eli paras. Yleensä olen tosi vaatimaton näissä itsearvioinneissa ja meinasin jo sanoa kakkosen, mutta sitten mietin että mitä mulla on hävittävää jos sanon sen arvosanan minkä koen oikeaksi? No, opettaja totesi olevansa samaa mieltä, sanoi että keskustelu oli luontevaa ja pystyin ammattisanojen lisäksi myös heittämään small talkia. Eli se meni ihan nappiin onneksi! Siitä olen kovin kovin iloinen. 🙂

Huomenna…

…on liike-elämän englannin suullinen arviointi koululla. Eli mun pitää mennä löpisemään opettajan kanssa englanniksi. Iik ja kääk!

…sen yhden tyypin pitäs soittaa mulle siitä työrajoittelupaikasta.

Toivottavasti:

a) se muistaa soittaa
b) saan sen paikan

 

Ei mulla muuta. Flunssaa pukkaa ja väsyttää vaikka nukuin tänäänkin päikkärit. Ehkä ihan hyvä mennä välillä aikasin nukkumaan.

Eli hyvää yötä. 🙂

Markiesje!

Tutustuin tänään sattumalta minulle uuteen koirarotuun, markiesjeen.

Kuva lainattu täältä

Kuva lainattu täältä

 

Rakkautta ensi silmäyksellä! Ihana, ihana, ihana! 

 

Markiesje (myös hollandse tuliphond ja dutch tulip hound) on hollantilainen koirarotu. Rotu on spanielityyppinen hyvin pieni seurakoira. Markiesje on melko harvinainen rotu, eikä sitä oikeastaan tavata Hollannin ulkopuolella. Kotimaassaan sen populaatio oli vuonna 2007 1200 yksilöä.

 

Markiesje luokitellaan kääpiöspanieleihin, mutta sillä ei kuitenkaan tule olla dwarfismiin viittaavia piirteitä. Sitä kuvaillaan elegantiksi, hienorakenteiseksi ja rungoltaan suorakaiteen muotoiseksi. Silkkisessä ja kiiltävässä karvapeitteessä on runsaat hapsut. Ainoa hyväksytty väritys on musta, jossa kuitenkin sallitaan pienet valkoiset merkit rintakehässä, käpälissä ja hännänpäässä. Keskimääräiseksi säkäkorkeudeksi määritellään uroksella 37 cm ja nartulla 35 cm (uroksen maksimikorkeus on 41 cm ja nartun minimikorkeus 30 cm) ja painoksi sukupuolta tarkemmin määrittämättä noin 10 kg.

 

Tyypillinen markiesje on rauhallinen, ystävällinen, tasapainoinen ja älykäs. Sen ei koskaan tule olla arka, hermostunut tai ärhentelevä, eikä se saa suhtautua vieraisiin pelokkaasti. Sitä kuitenkin kuvaillaan tarpeen vaatiessa hyväksi vahtikoiraksi.

 

Jo 1600- ja 1700-luvuilla Alankomaissa tunnettiin paikallinen spioen-tyyppinen (spanielimainen) koira, joka kuvattiin usein senaikaisissa maalauksissa. Sitä pidetään nykyisen rodun kantamuotona. Markiesjea on tavattu nykyisessä muodossaan joskus 1980-luvulla, mutta rotu alkoi hävitä uhkaavasti ja sitä alettiin elvyttää papillonin avulla, mikä näkyy selvästi sen ulkomuodossa. Vuonna 1999 se saatiin viimein vakiinnutettua rotutyypiltään ja Hollannin Kennelliitto hyväksyi sen virallisesti alankomaalaiseksi roduksi. Se on kotimaassaankin melko harvinainen virallisesta tunnustuksesta huolimatta, eikä se ole vielä FCI:n hyväksymä. Suomessa on vain yksi markiesje. [Wikipedia]

 

Eli Hollannin-reissua pukkaa! No ei kai nyt sentään, mutta mahdottoman ihanalta rodulta vaikuttaa, ja toivon että niitä saataisiin meillekin joskus.

Koiria ei haluta antaa toistaiseksi ulkomaille kannan ollessa pieni ja ettei siihen sekoitettaisi muita rotuja. Ilmeisesti näitä on myös ainakin ollut muutamassa muussa Euroopan maassa, kuten Saksassa. Ja luin jostain, että näitä olisi jonkun verran myös Yhdysvalloissa!

Jos cavalierin terveystilanne tuosta huononee, voisi markiesje olla varteenotettava vaihtoehto. Ja miksei voisi pitää sekä cavaliereja että markiesjeja. Ainahan sitä voi haaveilla. 😀

Soittelua…

Soitinpa tuossa pariin tilitoimistoon. Ensimmäisenä kokeilin kepillä jäätä sitä, jolle soitin ensimmäisen kerran jo toissaviikolla, ja uudestaan viime viikolla maanantaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina. Maanantaina hän vastasi, muttei ehtinyt puhumaan ja pyysi soittamaan keskiviikkona. Soitin, mutta ei vastannut. Soitin siis äsken jälleen kerran…ei vastannut. Mua alkaa nyt ärsyttää niin paljon toi vastaamattomuus, että mä taidan unohtaa koko tyypin firmoineen. Ei anna kovin hyvää vaikutelmaa tuollainen toiminta.

No, toisena soitin sitten tilitoimistoon, josta tuttava vihjas mulle torstaina, ja jonne soitin perjantaina. Silloin hän kuulosti kiireiseltä, ja sanoikin että on tapaamisessa, joten jätin vaan yhteystietoni.

No, kärsimättömyyttäni tosiaan soitin äsken uudestaan, ja älysin heti alkuun kysyä että onko kiire vai löytyykö hetki aikaa. Nyt oli aikaa, ja päästiin juttelemaan. Ihan hyvä että soitin, koska hän oli ilmeisesti jo ehtinyt hukata sen lappusen mihin oli perjantaina kirjoittanut yhteystietoni. 😀

Koitin kertoa mahdollisimman paljon, mistä on kyse ja mainitsin suosittelijankin. Jossain vaiheessa hän kysyi että mikä on palkkani. Menin ihan puihin, ja piti hetki koota itseäni. Kerroin, että ei ole palkallista harjoittelua, vaan ihan ilmaista työvoimaa (joku ahne olisi varmaan ruvennut luettelemaan palkkatoiveitaan, mutta mulle tärkeintä on saada se harjoittelupaikka). Lupasi keskustella huomenna työntekijöidensä kanssa ja soittaa minulle viimeistään keskiviikkona. Nyt vaan peukut pystyyn! 🙂

Jäi hyvä fiilis, ja toivon todella että pääsen tuonne!

Xenan paita

Tittidii, vihdoinkin se on valmis! Tai no, voi olla että puran kauluksen, se kun näytti vähän kireältä mutta muuten. Vähänkö olen ylpeä itsestäni, minä joka en saa ikinä koskaan mitään valmiiksi – ainakaan neuloen.  Lisäksi tein tuon melkein omalla ohjeella, silmukkalukuja lainasin yhdestä ohjeesta, mutta sen palmikkokuvio ja kaulus ei sopineet tähän paitaan. Nuppu halusi hännänsä kuvausrekvisiitaksi. 😀

 

kissan paita

Potilastietopyyntöjä, kynsiä ja kyykkyjä

Tänään tein jotain, mikä on antanut odotuttaa itseään jo viimeiset 10 vuotta. Täytin kasan potilastietopyyntölomakkeita. Tuntuu käsittämättömältä, että jokaisen HUS:n sairaalan potilastiedot pitää pyytää erikseen omista arkistoistaan. Eli nyt eteisessä odottaa 7 kirjekuorta postikustin matkaan vietäväksi. Parin sairaalan tiedot täytyy vielä pyytää, kunhan saan selville mistä ne pyydetään.

Jännityksellä jään odottamaan milloin ja mitä tietoja postikusti kuljettaa takaisinpäin.

***

Mulle on kehittynyt joku kynsifetissi. 😀 Nuorena mun kynnet ei kasvaneet juuri yhtään, ja pureskelin kynsiä. Aikuisena lopetin pureskelun, mutta kasvu oli yhtä hidasta kuin ennenkin. Ja mulla on niin heikko kynsilaatu – ohut ja taipuileva että ennen pitkää kynnet katkeilee ja sitten ärsyttää. Käytin välillä tekokynsiä, ihan niitä kaupasta saatavia, mutten mitään älyttömän pitkiä ja ihmeellisiä, ihan simppeleitä.

Jotenkin se, että on kynnet, tekee olosta naisellisemman. Kuulostaa typerältä mutta niin se vain on. Muuten olen kyllä niin anti-naisellinen kuin olla voi, istun kotona pieruverkkareissa, en meikkaa tai käytä hiusten/ripsienpidennyksiä jne.

Yksi lempparituotteistani on Sally Hansenin Nailgrowth Miracle.

Kuva lainattu täältä

Kuva lainattu täältä

Sen avulla sain ensimmäistä kertaa kynnet kasvamaan.  Siitä on jo vuosia kun löysin tuon tuotteen, tosin silloin se oli kynsilakkaa. Sitä möivät Anttila ja Sokos ja hinta oli jotain kuudentoista euron luokkaa. Yhtäkkiä sitä ei enää saanutkaan mistään. Oli poistunut valikoimasta, ja mä olin ihan epätoivon partaalla!

Onneksi apuun tuli eBay! Varauksella tilasin sieltä, tällä kertaa tuota seerumia, ja perille tuli. Sama pullo edelleen käytössä, on ollut aikoja kun en ole muistanut sitä ollenkaan. Ja hinta ei päätä huimannut, oisko ollut postareineen kympin tai alle.

Viime kesänä mun kynnet alkoi yhtäkkiä kasvaa. Mietin, että mitä ihmettä tämä nyt on, kunnes tajusin syöneeni paljon porkkanoita! 😀 Siitä lähtien mulla on ollut enemmän tai vähemmän sellaiset kynnet kuin haluaisin. Mutta ilman lakkaa en selviä, haperot nämä on vieläkin.

Haperoisuuteen ostin avuksi Kiss Diamond Hard -lakkaa.

Kuva lainattu täältä

Kuva lainattu täältä

Väittäisin tuon auttaneen jonkin verran. Seuraavaksi aion kyllä kokeilla jotain Sally Hansenin vahvistavista tuotteista.

Aikoinaan kun tuota Nailgrowth Miraclea ei enää Suomesta saanut, ostin paikallisesta marketista Eveline Cosmetics Maximum Nail Growth -lakkaa.

Eveline

Kuva lainattu täältä

Sekin jäänyt jonnekin laatikon pohjalle, kunnes viime viikolla  löysin sen ja lakkasin sillä kynnet. Ei mitään ongelmia. Jossain vaiheessa poistin lakat kynsistä, ja uudet lakat päälle (ensin Diamond Hardia ja sitten Evelineä). Äkkiä alkoi sattumaan oikean käden pikkurilliin ja nimettömään kynsien reunoilta. Ajattelin, että ehkä mulla on joku haava tullut kynsiä viilatessani ja odottelin että kipu lakkaa. No, se vaan yltyi joten ei muuta kuin kynsilakanpoistoainetta kehiin ja lakat veks.

Eilen koitin uudestaan, tällä kertaa kipu tuli molempien käsien pikkurilleihin. Tas odottelin, mutta kipu alkoi käydä sietämättömäksi, joten lakat veks. En ymmärrä miksi yhtäkkiä tulee tuollainen reaktio kun aiemmin ei ole ollut mitään.

No, tänään lakkasin pelkällä Diamond Hardilla, eikä särkyä ilmennyt, vika siis minun ja Evelinen lakan yhteensopivuudessa. Harmittaa, koska tuo antoi pikkasen väriä ja oli kivan näköistä.

***

Otin osaa kuun alussa alkaneeseen kyykkyhaasteeseen. Kyykkäsin vajaan viikon joka päivä ohjelman mukaan. Sitten iski vatsakivut.

Jätin päivän välistä. Ei helpottanut, joten jätin seuraavankin…ja sitä seuraavan ja sitä seuraavan. Lopulta kun vatsan kanssa alettiin taas tulla juttuun, oli koko kyykkyhaaste ehtinyt jo lähes unohtua, eikä enää huvittanut ollenkaan.

Mä kyllä sanoinkin kaverille, että en takuulla kestä viikkoakaan ja niinhän siinä kävi. 😀

Mutta ärsyttää oma saamattomuus. Jos ei olisi tullut noita vatsaongelmia, olisin kyllä jatkanut..mutta kun hyvä putki meni poikki moneksi päivää kipujen takia, ei vaan enää kiinnostanut. Olen kyllä mietiskellyt, jos aloittaisi haasteen alusta ensi kuussa, mutta jää nähtäväksi.

Sunnuntai 22.3.

No mutta huomentapäivää!

Enhän mä mitään Sirdaludia muistanut yöllä sitten ottaa, ja sen kyllä huomaa. Mutta se kamala päänsärky on nyt helpottanut ja muuttanut muotoaan.

Mulla on aivan järkyttävän kylmä, mies oli pienentäny olkkarin patteria kun se hohkaa niin kuumana ja mä viikolla hikoilin. Mutta nyt kun tuli taas kylmemmät ilmat niin pakko oli pistää lämpöä lisää. Onneks on kylpytakki ja kuumaa teetä, eiköhän tässä lämpiä.

Xenan paita on vielä kesken, ehkä mä saan sen juhannukseks valmiiks. 😀 Vielä Xenan turkki ei oo kauheen paha, joten kattellaan jos ei tarttiskaan ajella. 🙂

Meinasin tänään taas tehä pikkasen koulujuttuja, huomenna tartteekin sitten ahdistella sitä mahdollista työssäoppimispaikkaa, sekä opettajaa joka ei vastaa mun sähköposteihin. Ärsytyskynnys on aika korkealla tällä hetkellä…

 

Sivu 5 (6)« Ensimmäinen...23456