Säikähdys

Vajaa parisen tuntia sitten Nuppu kävi takapihalla ja palattuaan sisälle, se alkoi hetken päästä ähkimään. En heti osannut yhdistää sitä tuohon ulkoiluun, ihmettelin vaan että mikäs sille nyt tuli.

Se ähki ja ähki, koitti oksentaa mutta pihalle tuli vain vähän kuolaa ja pari kirkasta punaista tippaa verta. Meinasi iskeä paniikki, mutta koitin pysyä rauhallisena ja rauhoitella Nuppua, mitä muutakaan olisin voinut?

Hetken ähkittyään, se oksensi lisää kuolaa ja yhtäkkiä näin suupielestä kurkistavan heinän. Otin siitä kiinni ja vedin varovaisesti. Sitä tuntui vaan tulevan ja tulevan ja tulevan. Lopulta sain koko heinän ulos ja Nuppu heti rauhoittui. Se oli jollain ilveellä nieleksinyt 80 cm heinää (kyllä, mittasin sen!) pureksimatta yhtään. Ei ihme jos kuolan seassa oli vähän verta, kyllähän tuollainen ärsyttää ruokatorvea.

Nyt Nuppu on ihan kunnossa, tai oli kyllä heti jo kun saatiin heinä pois.

Kaverin sanoin:
”…ja kehtaavat sanoa lemmikkien vähentävän stressiä ja alentavan verenpainetta ja…”. 😀

Asioiden setvimistä

Koska siinä opintokortissa (kts. ed. postaus) oli muutakin hämärää, laitoinpa tänään meidän opintoalavastaavalle viestiä josko voitaisiin treffata ihan kasvotusten ja jutella mun opinnoista.

Huomenna menen koululle juttelemaan, toivottavasti asioihin tulee selvyys ja että mun valmistuminen ei venähdä hamaan tulevaisuuteen, mun pääkoppa ei ehkä kestäis sitä.

Tänään oli taas se päivä kun piti soittaa sinne työssäoppimispaikan pomolle ja sopia, menenkö käymään ennen sen jakson alkua. Melkein unohdin koko soiton! Koko päivän ajattelin että soitan sitten neljän maissa, jos ei olisi mitään asiakastapaamisia sun muita ja äsken sitten pelästyin, että herranjumala, paljonko kello on! Onneksi se oli vasta 15.55, eli ihan hyvin ajoitettu! 😀

Pomo oli sitä mieltä, ettei ole tarvetta että mä menisin sinne ennen kuin se jakso alkaa. No, selvä sitten, en mene. 😀
Kysyin sitten että monelta minun tulisi olla paikalla silloin 7.4. kun se jakso siis alkaa.

”Noo…monelta sä yleensä oot mennyt?”

Vastasin että no se vaihtelee paikasta ja päivästä, mutta ihan on heistä kiinni koska mun työpäivä alkaa. Hänellä kuulemma tapaaminen yhdeksältä, niin jos mä tulisin kymmeneltä? Joo, sopii paremmin kuin hyvin (heitin mielessäni itseni kanssa high fiven, koska en todellakaan ole mikään aamuihminen).

Ahistaa nyt toi kouluhomma, mun kuvitteellisen tiimalasin yläpuoli tyhjenee uhkaavasti hiekasta, mutta nyt täytyy vaan odotella ja koittaa pysyä positiivisena huomiseen.

Taidanpa hakea suklaajäätelöä.

Voihan per…sikka!

Käväisin tänään wilmassa katsomassa opintokorttiani, kun se enkunmaikka lupaili sitä arvosanaa laitella. Mitä näinkään, sain enkusta kuitenkin vain kakkosen! Oon tosi pettynyt, koska olin mielestäni kolmosen ansainnut, ja hänkin sitä silloin nyökytteli. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma. 🙁

Koen itselleni kovin tärkeäksi että enkusta ois hyvä numero todistuksessa, sen kuitenkin miellän suomen kielen lisäksi parhaiten osaamakseni kieleksi. Onneksi pakkasessa on suklaajäätelöä, sain jo kaverilta määräyksen syödä sitä pahimpaan pettymykseen, kiitos Minna! <3

Edistystä…

Tänään olen välillä istahtanut ruusutyön ääreen ja laittanut muutaman timantin paikoilleen. Alkaa hyvää vauhtia täyttymään, ja mä mietin paniikissa jo, että mitä mä teen, kun tuo on valmis. Uusi työ tilattuna, mutta tulee huhtikuussa joskus.

Donna on hauska, jos istun keittiön pöydän ääressä, se haluaisi aina syliin. Käy aina välillä raapimassa reittä, jolloin olen rapsutellut sitä. Nyt istuin ilmeisesti tuolin reunalla niin, että minun ja selkänojan väliin jäi Donnan mentävä aukko. Sinnehän se hyppäsi, ja kiemurteli itsensä puoliksi syliini, jotta ylettyi tutkimaan pöydällä olevia tavaroita.

Tässä tapahtunutta edistystä:

Pikkuhiljaa…

Ei puutu enää montaa väriä…

Diamond painting

Parisen viikkoa sitten tutustuin ihan uuteen juttuun; timanttimaalaukseen. Olen Facebookin ristipistoryhmässä ja siellä joku kertoi tästä. No, en voinut vastustaa kiusausta, tilasin heti yhden työn kokeeksi että tykkäänkö.

Ai että tykkäänkö? 

Työ oli ruusutaulu eBaysta joka maksoi huimat n. 3 €. Ajattelin ettei ole kova häviö jos koko juttu onkin ihan tyhmä. Ei tule meidän seinälle kylläkään, ei ole mun tyylinen, mutta ehkä mä saan sen ulkoistettua jollekin. 😀

Paketissa oli:

  • ”kangas”, (muovia) johon printattu tuo kuva, ja kuvan päällä on liimaa niissä kohdin joihin tulee timantteja – päällä kalvo joka suojaa liimapintaa
  • 14 pientä pussia erivärisiä timantteja
  • pieni kolmionmallinen lautanen timanteille, mistä niitä on helpompi noukkia kuin pussista
  • ”kynä” eli muovinen putki jonka päässä metallinen pienempi putki
  • tahmaa – eli vaaleanpunaista tahmeaa, mitä laitetaan kynään siihen metalliputken sisälle

Joo, termit on vähän hakusessa vielä. 😀

Aloitin tuon tekemisen myöhään eilen illalla, tänään olen jatkanut aina värin kerrallaan.

Kuvia:

Paketin sisältö purettu. Kuva oli ihan rutussa, siksi Bravectot painoina. :D

Paketin sisältö purettu.
Kuva oli ihan rutussa, siksi Bravectot painoina. 😀

Timantteja lisätty

Timantteja lisätty

Vielä lisää timantteja…

Lähikuvaa timanteista

Lähikuvaa toisesta kuvakulmasta

 

Ihanat tytöt <3

Alkuun selvennys: mä kutsun meidän koiria usein tytöiksi.

Kun Nuppu tuli meille viime kesänä, Donna oli viikon tyrmistynyt. Se koitti olla niin kuin pikku kakaraa ei olisikaan. Viikon lopulla Donna pääsi tyrmistyksestään yli ja ne rupesivat leikkimään. Oltiin M:n kanssa haltioissamme. Donna, meidän hieno frouva alkoi käyttäytymään ihan villisti.

No, alkusyksystä leikit kuitenkin loppuivat, kun Donnalla alkoi juoksut ja Nupun pentusuoja alkoi haihtumaan. Donnaa ei enää huvittanut leikkiä. Nuppu koitti kovasti hakea toista leikkimään, mutta sai korkeintaan murahteluja vastaukseksi. Pian Nuppu oppi, että jaaha, leikit on leikitty.

Ennen Donnan leikkausta, mulle sanottiin että leikkauksen jälkeen Deestä voi tulle todella riehakas. Mietin, että no ei varmasti tule, mutta salaa toivoin että se alkaisi taas leikkimään Nupun kanssa.

No, leikkauksesta on kulunut nyt vähän yli kuukausi ja voisi sanoa että Donna voi hyvin. Onhan leikkauksissa aina riskinsä ja vanhemmilla nartuilla voi leikkauksen jälkeen ilmetä virtsavaivoja. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, vaikka vatsan haava oli todella pitkä, se on parantunut niin ettei sitä kohta enää edes huomaa.

Äsken olin lähdössä tyttöjen kanssa pihalle, ja ne olivat ihan innoissaan. Tulin tähän sohvalle putsaamaan lasejani ennen lähtöä ja tytöt tietysti perässä. Donna tuli lähelle ja Nuppu riekkui muuten vaan, mutta yhtäkkiä Donna alkoi puskemaan takapuolellaan Nuppua pois. Niin se teki silloin kun ne vielä leikki.

Istuin tässä henkeäni pidätellen että oumaikaad, alkaako ne taas leikkimään. Nuppukin huomasi saman ja oikein ärsytti Donnaa. Lopulta Donnalla meni hermo, ja se ajoi Nupun pois sohvalta. Nuppu tuli takaisin ja taas sama juttu. Ihana nähdä kun meidän aina niin rauhallinen frouva Dee saa vähän eloa ja alkaa riehumaan. 🙂

Nyt ollaan kaikki sohvalla reporankoina lenkin jäljiltä ja odotellaan että M tulee töistä kotio ja tuo meille herkkuja Subwaysta.

Viherpeukaloa etsimässä

Rakastan orkideoja. Niitä on ollut useampi, ja olen saanut kaikki tavalla tai toisella tapettua. 🙁

Nyt meillä on niitä kaksi, isompi ja pienempi. Ne kukkivat silloin alussa aikansa, sitten kuihduttivat kukkavarret ja jatkoivat vaan juurien kasvattamista. Kerran vaihdoin niille uuden kasvualustan, mutta juuret olivat niin isot (vaikka kaikki huonot olin leikannut pois), ettei ne mahtuneet nätisti niihin omiin muovikippoihinsa ja olivat ihan vinossa ja ärsytti.

Pari-kolme kuukautta sitten päätin vaihtaa niille kasvualustan uudestaan. Lehdet olivat alkaneet nahistua ja kellastua. Ei muuta kuin orkut pois ruukuista, mullan (=kasvualustan eli sen kaarnasekoitehässäkän) irroitus juurista ja orkut uimaan veteen. Painuin varastoon hakemaan uutta multaa, mutta ei, sitä ei ollut missään! 😮

Koska multaa ei löytynyt, jäivät orkut tiskipöydälle odottamaan uutta kotiaan. Välillä laitoin ne yöksi/päiväksi uimaan ja nostin taas kuivalle maalle. Kaupassa koitin aina katsella löytyisikö, mutta eipä löytynyt ei. Siksi ne olikin siis useamman kuukauden siinä tiskipöydän reunalla haukkaamassa happea. 😀

Yhtenä päivänä sitten huomasin, että isompi orkku on alkanut puskemaan uutta lehtä! Olin ihan että vau! Ne ei kuolleetkaan mun kovakouraiseen käsittelyyn vaan ilmeisesti ainakin toinen tykkäsi. 😀

Tästä riemastuneena lähdin Tokmannille ostamaan uudet ruukut ja sitä multaa. Ruukut löytyi, multa ei. Kiersin kaikki marketit tästä kylästä ja kirosin ettei yhtä hemmetin orkideamultasäkkiä löydy. Nuutuneena laahustin lopuksi Halpa-Halliin, siellä kun on se iso pihatarvike-osasto. PAH! Ei sielläkään! Kiroten kiersin koko kaupan ja jostain ihan epäloogisesta paikasta sitten löysin  sitä multaa! Ei muuta ko kassalle ja kotiin.

Seuraavana päivänä sitten uitin orkideat, siivosin huonot juuret pois ja istutin ne uusiin ruukkuihinsa. Vähän jännitti, koska ne olivat nyt ilman niitä muovisia omia ruukkujaan, eli veteen dippaamiset saisivat jäädä ja kastelu hoituisi perinteisellä tavalla. Mutta ajattelin että syteen tai saveen, perhana soikoon!

Nyt ne ovat olleet ruukuissaan lähes kaksi viikkoa. Ja se pikku lehdenalku on kasvanut! En sittenkään tappanut niitä (vaikka tuntuu että yritys oli välillä kova 😀 ) Jes!

Seuraava tavoite: saada nuo kasvattamaan uudet kukkavarret ja kukkimaan. En kyllä tiedä miten sen taikatempun teen…

Uutisia!

Vähän ennen viittä ei ollut kuulunut mitään siitä tilitoimiston pomosta, joten soitin hänelle päin.

Varattu.

Hetken päästä koitin uudestaan…

Varattu.

Soittelin yhteensä kuusi kertaa, joka kerralla varattu. Alkoi jo usko loppumaan, kunnes yhtäkkiä puhelin soi!

Sieltähän se pomo VIHDOIN soitteli, ja kierrellen ja kaarrellen sai lopulta sanotuksi, että mahdollisesti voin hyvinkin päästä sinne. Huomenna tulee varmistus. Mua vähän nolotti kun olin häntä pommittanut soitoillani, selitin että olen vähän kärsimätön, mutta onneksi hän suhtautui siihen huumorilla. Naurahti ja totesi että ei ihmettele ollenkaan. 🙂

Pyysi myös soittamaan huomenna jos ei hänestä kuulu. 😉 Eli vielä ainakin yksi päivä piinallista odotusta puhelin kädessä. Mutta kyllä mä haluan nyt uskoa että mä pääsen sinne.

Jos et sä soita…

Perkele.

Puhelin on vingahtanut tänään yhden ainoan kerran, ja sekin oli vakuutusmyyjä. Se tilitoimiston pomo taas EI ole soittanut lupauksestaan huolimatta. Onhan tässä toki vielä vuorokautta jäljellä, mutta jotenkin kuvittelin että soittaisi virka-aikana. Ja nyt mä olen jo menettänyt toivoni, kai se olisi jos soittanut, jos mä olisin päässyt sinne…? 🙁
Ihan tyhmää ja mälsää ja ärsyttää.

***

Olin tänään siellä enkun keskusteluarvioinnissa, eli mun piti keskustella opettajan kanssa englanniksi. Se meni hyvin, mä en tosin hermoillut sitä yhtään (mikä on aika outoa). Lopuksi multa kysyttiin, että minkä arvosanan antaisin itselleni koko kurssista (johon sisältyi siis läjä tehtäviä kotona tehtäväksi ja jotka palautin jo viime viikolla sekä tämä keskustelu). Sanoin että nää on aina vaikeita, kun pitää itseään arvioida, mutta tovin mietittyäni sanoin että antaisin itselleni kolmosen.

Meillähän siis arvostelu on 1-3 ja kolmonen on kiitettävä eli paras. Yleensä olen tosi vaatimaton näissä itsearvioinneissa ja meinasin jo sanoa kakkosen, mutta sitten mietin että mitä mulla on hävittävää jos sanon sen arvosanan minkä koen oikeaksi? No, opettaja totesi olevansa samaa mieltä, sanoi että keskustelu oli luontevaa ja pystyin ammattisanojen lisäksi myös heittämään small talkia. Eli se meni ihan nappiin onneksi! Siitä olen kovin kovin iloinen. 🙂

Sivu 4 (5)12345