Häät

 

Heräsimme aamulla puoli yhdeksän maissa. Päästin koirat pihalle ja sen jälkeen mentiin jatkamaan unia. Yhdentoista pakeilla miehen veli soitti, ja silloin viimein nousimme ylös. 😀

Ei siis puhettakaan siitä, että olisin aamulla hakenut sen hääkimppuni. Aamupalan tynkää, suihku, vaatteet. Olin sanonut miehelle, että meidän täytyy olla viimeistään klo 14 maistraatissa, koska aika on klo 14.30, ja ikinä ei tiedä mitä sattuu. No, lähdimme sitten klo 13.15, eli auttamattomasti myöhässä, koska Poriin ajaa sen vajaan tunnin.

Ajomatkan alussa sai raivarit miehelle siitä, kun aina kaikki jää viime tippaan ja mulla ei sitä kimppuakaan ole. Onneksi tuo tuntee mut, eikä paljoa olkiaan kohauttanut kun mä pärräsin. Nopea vilkaisu kännykällä kukkakauppoja, ja päätimme poiketa matkan varrella Pomarkussa.

Hyvä että päätettiin, siellä oli aivan ihana myyjä. Halusin kimppuuni valkoisia ruusuja ja harsokukkaa, mutta valkoisia ruusuja oli vain yksi kimppu, ja sekin näytti siinä valossa vihertävältä. Olin kahden vaiheilla, mutta luotin myyjään. Hän loihtikin aivan täydellisen kimpun, ja laittoi kolmeen keskimmäiseen ruusuun koristehelmet. Pelkkä 10 ruusua maksoi 8 €, ja mietin jo että selvitäänköhän täältä alle kolmellakympin… Lopullinen hinta oli kuitenkin vain kympin! Ja miten kauniin kimpun sainkaan… 🙂

Hääkimppu

Hääkimppu

Pomarkusta jatkoimme Poriin Kokemäenjoen rannalla sijaitsevaan maistraattiin. Siellä meitä odottivat jo miehen vanhemmat ja pikkuveli. Kello oli vasta vartin yli kaksi, joten anoppi ehti hyvin ottaa meistä muutaman kuvan samalla kun söimme heidän ostamiaan mansikoita ja herneitä. Pian seuraamme liittyi miehen sisko lapsineen ja hetkeä myöhemmin minun siskoni.

Vihkimiseen oli varattu oma ”toimistonsa”, jonne minä, mieheni sekä miehen veli ehdimme ensiksi. Aulassa ei ollut ketään tiskin toisella puolella, joten lykkäsin kukkakimpun miehelle ja ryntäsin samassa tilassa olevaan vessaan, taisi jännittää niin paljon että pelkäsin pissaavani housuun. 😀

Vessassa ollessani tiskin taakse oli ilmestynyt virkailija, joka näytti silmin nähden helpottuneelta nähdessään minut. Myöhemmin selvisi miksi. Olihan se ehkä hauska näky kun mies pitelee kimppuani ja vieressä toinen mies. 😀 Virkailija oli kysynyt veljeksiltä, että ”te ette varmaan ole keskenänne menossa naimisiin?”.

Samassa paikalle löysi loput porukasta ja meidät ohjattiin vihkimishuoneeseen. Siellä odottelimme enemmän ja vähemmän hermostuneina, ihailimme ikkunaa ja koitimme tappaa aikaa. Ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä sivuovesta astui sisään naisvihkijä, jolla oli oikein hieno ”kaapu” päällä. Hän kysyi vaihdammeko sormukset, ja kun olimme vastanneet ettemme vaihda, hän naurahti ja sanoi, että ehtii ne vaihtaa myöhemminkin ja kysyi ollaanko valmiit aloittamaan.

”Avioliiton tarkoituksena on perheen perustaminen siihen kuuluvien yhteiseksi parhaaksi sekä yhteiskunnan säilymiseksi. Avioliitto on tarkoitettu pysyväksi, jotta perheen jäsenet voisivat yhdessä luoda onnellisen kodin.

Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä XX: tahdotteko ottaa tämän XX:n aviovaimoksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”

Aikaisemmin oltiin vitsailtu sopivasta viiveestä ennen vastausta, ja kieltämättä meinasi ruveta hermostuttamaan, kun mies tosiaan sen pienen viiveen piti. Lopulta se ”tahdon” sieltä kuitenkin tuli, ja minä huokaisin helpotuksesta. Sitten keskityin siihen, että osaan varmasti itsekin vastata ”tahdon”, enkä esim. ”öö, joo” tai ”juu”. Niin paljon olin miestä vannottanut vastaamaan oikein, etten ollut itseni suhteen ollenkaan ollut huolissani. 😀

”Näiden todistajien läsnä ollessa kysyn Teiltä XX: tahdotteko ottaa tämän XX:n aviomieheksenne rakastaaksenne häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?”

Pelkäsin että ääni pettää, suuta kuivasi niin paljon, mutta sain kakistettua mielestäni vieläpä ihan ymmärrettävästi sen ”tahdon”.

”Vastattuanne näin myöntävästi teille esitettyyn kysymykseen totean teidät aviopuolisoiksi.

Teidät on nyt vihitty avioliittoon. Puolisoina olette keskenänne yhdenvertaiset. Osoittakaa avioliitossanne toinen toisillenne rakkautta ja keskinäistä luottamusta sekä toimikaa yhdessä perheen hyväksi.”

Anoppi oli taustalla räpsinyt kuvia tilaisuudesta, ja oli jo laittamassa kameraa laukkuun, kun vihkijä alkoi toppuuttelemaan. Sanoi ettei nyt vielä saa laittaa kameraa pois, kun nyt pitää vielä tuoreen avioparin suudella! Ei siinä sitten muu auttanut, kun tuli ihan viranomaistaholta käsky. 😀

Suutelon jälkeen miehelle ojennettiin vihkimistodistus, kättelimme vihkijän ja lähdimme varmaan kaikki enemmän tai vähemmän pää pyörällä kohti ulko-ovea.

Miehen vanhemmat olivat jo aiemmin ilmoittaneet että tarjoavat koko porukalle sitten ruuat ravintolassa, ja niinpä suunnattiin vähän matkan päässä olevaan ravintola Martinaan. Meitä oli 7 aikuista ja 2 lasta, mutta hyvin mahduimme yhteen nurkkaan, yhdistimme omatoimisesti kaksi pöytää. Reilun tunnin päästä olimme syöneet ja lähdimme ajelemaan kukin kotiamme kohti.

Loppupäivä sujui suht normaaliin tapaan, molemmat varmaan koitettiin totutella uuteen siviilisäätyyn. 😀

Pus <3

Pus <3

2 comments

Vastaa