Lemmikkien kanssa junassa vol 2.

Kävipä sitten niin, että mies ei pääsekään viemään minua ja koiria perjantaina juna-asemalle. Työvuoro olikin eri kuin mitä oltiin puhuttu, ja vika tietysti minun koska puhuin väärästä viikosta…

No, hieman kiroiltuani totesin että ei auta kuin soittaa appiukolle joka eläköityi vastikään, ja pyytää kyytiä. Hänellä ei ollut menoja, joten seuraavaksi soitin VR:n asiakaspalveluun ja vaihdoin liput aiempaan junaan. Olin ensin menossa viiden jälkeen lähtevällä junalla, aikaisemmin mies ei olisi ehtinyt minua viemään, mutta nyt lähdenkin jo 11 jälkeen.

VR:n asiakaspalvelussa vastattiin nopeasti, vaikka ensin automaatti sanoi palvelussa olevan ruuhkaa. Koska olin jo ennakkoon katsonut valmiiksi sopivan junan, ja sen että siinä on paikkoja, niin tiesin että tässäkin junassa on iso lemmikkipaikka, toisin kuin siinä millä minun piti alunperin mennä. (Kts. edellinen postaus)

Asiakaspalvelija ehdotti lemmikkipaikkaa, mutta pyysin tuota ison lemmikin paikkaa. Hän tutki asiaa ja sanoi sitten että siinä vieressä istuu jo joku lemmikin kanssa. Totesin ettei se haittaa, koska koirani tulevat kyllä juttuun kaikkien kanssa, ja että niiden kanssa on todella hankalaa istua muualla kun jalkatilaa on niin vähän. Hän ymmärsi ja varasi minulle paikan. Maksu hoitui puhelimessa eikä kustantanut minulle kuin vähän reilun kympin.

Puhelun jälkeen tajusin, että ystäväni jolle olemme menossa yöksi, kotiutuu vasta neljän jälkeen töistä, ja minä olen jo puoli kaksi Helsingissä. Sain sitten loistoidean, katson etukäteen jonkun koiraystävällisen kahvilan ja menen sinne viettämään aikaa ja juomaan teetä. Näillä ilmoilla kun ei huvita kuljeskella ulkona kaikkien tavaroitten kanssa jos ei ole pakko.

Käyn nykyään todella harvoin Helsingissä, nyt kun mummia ei enää ole niin ei ole paikkaa minne voisi vaan marssia kahden koiran (ja miehen) kanssa majoittumaan. Ollaan käyty sitten päiväseltään kääntymässä, mutta kun matkoihin menee 7-8 tuntia niin eipä siinä ihan hirveästi ehdi. Aika ajoin joku harmittelee kun ”ette täällä tulleet käymään” tai ”vitsi kun oisitte olleet pidempään, oltais käyty vaikka kahvilla tai jotain). Koska sisarusten kanssa suunniteltiin jo lauantaille get together-nyyttärit, ja sunnuntaina vuorossa mummulla vierailu (mummu on oikeastaan se syy miksi menen, hän täyttää tammikuussa jo 92 vuotta, joten sitä yhteistä aikaa ei enää kauheasti varmaan ole), niin ajattelin että nytpä avautui sopiva mahdollisuus käydä jonkun kaverin kanssa kahvilla. Laitoin siis Facebookiin tilapäivityksen:

hola

Päivityksestä on nyt kahdeksan tuntia. Se on kerännyt huimat viisi tykkäystä, eikä kukaan ole vielä tarjoutunut seuraksi. Ei siinä mitään, ei mua haittaa mennä yksin ollenkaan, ihmettelen vaan näitä jotka valittavat kun ”ei ikinä nähdä”. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta. Aina kun olen erikseen ilmoittanut saapuvani Helsinkiin, niin ei ole ihmisiä kiinnostanut. Että se siitä sitten.

Tän takia tykkään eläimistä. Ne ei koskaan esitä että ”joo joo, onpa kiva nähdä”. Ne on aitoja ja suoria ja jos niistä joku on kivaa, niin sit se kans on kivaa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän tykkään ihmisistä. Vanhuksena olen ihan varmaan erakko jossain metsämökissä sadan kissan kanssa. 😀